Tämä osio päivittyy lokakuussa!
Polkujuoksu on monipuolinen koko kehoa haastava liikuntamuoto. Siinä viehättää useimpia maaston monipuolisuus, itsensä haastaminen vaihtelevissa maastoissa ja muuttuvissa olosuhteissa sekä luontoelämykset. Samat polut tuntuvat ihan uudenlaisilta vuodenaikojen, säätilan tai valoisuuden mukaan.
Jola Training polkujuoksua on tarjolla usein 3-6 kerran kursseina eri vuodenaikoina. Usein kurssipaikat ovat monipuolisessa Espoon keskuspuistossa, mutta vaihteluakin on. Erikseen pidetään päiväkursseja ja yöpolkujuoksua. Tammi-helmikuussa 2022 on luvassa myös Talvipolkujuoksu, jossa osa harjoitteista valoisalla, osa pimeällä ja toivottavasti lumessa! Keväälle 2022 on tulossa myös yhden yön polkujuoksuleiri, jossa mukana useita harjoituksia, teoriaa ja yhdessäoloa. Kaikille Jola Training asiakkaille on tarjolla kuukausittain n. 2-2,5h tunnin Metsärymy, jossa polkuja enemmän suunnataan ihan umpimetsään, kallioille ja soille.
Polkujuoksukursseilla harjoitellaan tekniikkaa erilaisissa maastoissa, eri vauhdeilla ja harjoitellaan mm. ylä- ja alamäkitekniikkaa. Ryhmästä riippuen voidaan harjoituksen aikana edetä yhdessä kilometrimääräisesti paljonkin tai sitten teemme enemmän toistoja esim. ylämäissä. Eri vauhti- ja taitotasot voivat hyvin harjoitella yhdessä ja kaikille on mahdollista antaa palautetta. Jollekin kerralle voidaan ottaa mukaan myös kurssilaisten halutessa paperikartat ja harjoitella hieman suunnistusta. Polkujuoksusta saa suunnistustaidoilla enemmän irti sekä maastossa että omia reittejä suunnitellessa. Polkujuoksussa ei kuitenkaan tarvitse harjoituttaa suunnistustaitoja, jos on turvallisuudestaan esim. navigointilaitteista varma.
Ryhmässä treenaamisesta saa ihan uutta potkua, tapaa samanhenkisiä harjoittelijoita, saa varustevinkkejä, vinkkejä hyvistä polkujuoksukohteista ja kokemuksia polkujuoksukisoista. Ja mikä tärkeintä – joku (Jola) suunnittelee sinulle kehittävän treenin. Sinä huolehdit itsellesi sopivat varusteet eli keliin sopivat vaatteet, (polku)juoksukengät ja liukkaalla nastakengät. Lisäenergiakaan ei ole pahitteeksi ja omilla lenkeilläsi sinulla olisi hyvä olla mukana juomaa, ensiapuvälineet, kännykkä ja ehkä kaveri. Nämä kulkevat näppärimmin polkujuoksuliivissä (tai reppu). Yhteistreeneistä saat vinkit! Pimeällä tai jos on mahdollisuus pimeään kunnon otsavalo ja vielä joku pieni varavalokin ehkä. Joskus saatat harkita jopa paperikarttaa ja/tai kompassiakin. Kuitenkin monilla alueilla polkuja ympäröi tieverkosto, kuten Espoon keskuspuistossa ja turvaa etenemistä.
Yöpolkujuoksu on omanlaistaan ja metsä tuntuu tihentyvän ympärillä näkökentän rajautuessa. Hiljaisessa ympäristössä tuntuvat pienetkin äänet voimakkailta. Yöpolkujuoksu on maagista ja siihen kannattaa ehdottomasti tutustua! Jola Training syksyisissä polkujuoksukursseissa sekä talvipolkujuoksussa (osin) otetaan pimeät polut ja tekniikkaa haltuun.
Jola Training polkujuoksukurssit ovat olleet suosittuja ja niistä on tullut hyvää palautetta!